Tunnetko sinä Huolestujan, Kriitikon, Uhrin ja Täydellisyyden tavoittelijan?
Olet ehkä kuunnellut heitä, joissakin tilanteissa. Tässä heidän
tuntomerkkinsä Edmund Bournen (2000) mukaan:
Huolestuja
Kuvittelee pahimman mahdollisen ja luo kauhukuvia, pelottelee
onnetomuuksilla ja fantasioilla. Yliarvioi mahdollisuuden, että jotain pahaa
tai nolostuttavaa tapahtuu. Aina valppaana etsimässä uusia epäonnistumisia ja
katastrofeja.
Kriitikko
Arvioi kaiken aikaa ja tuomitsee käyttäytymistään. Osoittelee virheitään ja
puutteitaan. Taipumus sivuttaa myönteiset ominaisuutensa ja tuo esille
heikkouksiaan.
Uhri
Avuton ja toivoton. Sanoo, että ei edisty mitenkään, vaivat ovat
parantumattomia, eikä mahdollisuuksia ole. Kertoo, että on jäänyt osattomaksi,
puutteellinen ja arvoton. Näkee ylittämätttömiä esteitä. Uskoo, että mikään ei
koskaan tule muuttumaan.
Täydellisyyden tavoittelija
Kriitikon serkku. Patistaa ja painostaa itseään parempiin suorituksiiin.
Kertoo, että ponnistelut eivät riitä ja pitäisi tehdä enemmän, pitäisi onnistua
pitämään kaikki hallinnassa, olla aina pätevä, miellyttävä...Pitäisi olla
paras, virheet ja takapakki ei onnistu. Ei piittaa elimistön varoitusmerkeistä.
Nämä tyypit saattavat tulla esille erityisesti tilanteissa, joissa olet
ahdistunut, vaikean tehtävän tai pelottavan tilanteen edessä, kun olet tehnyt
virheen, kun olet lannistunut, vihainen itsellesi tai muille tai kun tunnet
syyllisyyttä, olet pahoillasi tai nolona.
Tyypit saattavat
löytyä joskus lähempää kuin huomaammekaan tai tiedostammekaan: Omasta
sisäisestä puheesta, ajatusten virrasta. Kuluttavan sisäisen puheen tyypit ajavat usein ilmestyessään erilaisiin tilanteisiin.
Uhri huokaisee: "En pysty" ja pahentaa samalla masentunutta
mielialaa. Kriitikko sättii: "Olen pettynyt sinuun." ja heikentää
samalla itsetuntoa. Täydellisyyden tavoittelija piiskaa: "Minun
pitäisi/täytyy/on pakko." ja ajaa krooniseen stressiin. Huolestuja kysyy:
"Entä jos pahin tapahtuu?" ja pahentaa ahdistuneisuutta.
Olisimme
aika kurjia ystäviä, jos toteasimme heille kiireen, surun, hädän ja
epäonnistumisen keskellä: "Et pysty, olen todella pettynyt sinuun, sinun
on pakko korjata tuo ja mitäs jos mokaat vieläkin pahemmin." Mutta ehkä
olet ollut tilanteessa, jossa olet puhutellut itseäsi näin?
Tärkeää on
pysähtyä ja huomata, kun tällainen sisäinen puhe valtaa
mielen. Jos pelkkä pysähtyminen ja huomaaminen ei auta, voi kysyä itseltään:
-Mikä tästä on todisteena?
-Onko tämä aina totta?
-Mitkä ovat mahdollisuudet, että tämä tapahtuisi?
-Mikä on pahinta mitä voisi sattua? Mikä siinä on niin pahaa? Mitä tekisin,
jos pahin tapahtuisi?
-Tarkastelenko koko kuvaa?
-Olenko puolueeton?
Voisit heittää takaisin: "Entä sitten? Kyllä minä selviän.
Kelpaan tällaisena. Voin mennä askel kerrallaan ja voin muuttua. Virheitä
sattuu."
Lähde:
Edmund J. Bourne (2000): Vapaaksi ahdistuksesta. Työkirja paniikista ja
peloista kärsiville.