Näytetään tekstit, joissa on tunniste epämiellyttävät ajatukset ja tunteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste epämiellyttävät ajatukset ja tunteet. Näytä kaikki tekstit

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Vaelteleva mieli=onneton mieli

Alla olevan linkin kautta löytyy tiivistetty esitys siitä, millainen vaikutus hyvinvointiimme on tutkitusti sillä, että elämme tässä ja nyt.

15000 ihmistä, yli 80:ssa eri maassa, eri ammateissa/koulutustaustalla/sosiaalisessa asemassa sen tutkimuksessa osoittivat:

-Ihmiset ovat vähemmän onnellisia silloin, kun mieli vaeltelee. Riippumatta siitä onko tekeminen miellyttävää/neutraalia/epämiellyttävää.

-Kurjina hetkinä mielen harhailu miellyttäviin asioihin ei auta tuomaan onnea, ellei mieli ole KESKITTYNYT TÄHÄN HETKEEN.


-Mindfulness auttaa harjoittamaan tähän hetkeen keskittymistä.

-Tutkimuksessa saatiin myös näyttöä sille, että onneton olo ei johda mielenvaelteluun. Sen sijaan mielen vaeltelulla oli vahva yhteys onnettomaan oloon.


Matt Killingsworth ja TEDexTalk:


Mielen vaeltelu ->onneton olo=vahva yhteys
Onneton olo ->mielenvaeltelu=ei yhteyttä.

https://www.youtube.com/watch?v=Qy5A8dVYU3k

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Huolestuja/Kriitikko/Uhri/Täydellisyyden tavoittelija





Tunnetko sinä Huolestujan, Kriitikon, Uhrin ja Täydellisyyden tavoittelijan? Olet ehkä kuunnellut heitä, joissakin tilanteissa. Tässä heidän tuntomerkkinsä Edmund Bournen (2000) mukaan:

Huolestuja
Kuvittelee pahimman mahdollisen ja luo kauhukuvia, pelottelee onnetomuuksilla ja fantasioilla. Yliarvioi mahdollisuuden, että jotain pahaa tai nolostuttavaa tapahtuu. Aina valppaana etsimässä uusia epäonnistumisia ja katastrofeja.

Kriitikko
Arvioi kaiken aikaa ja tuomitsee käyttäytymistään. Osoittelee virheitään ja puutteitaan.  Taipumus sivuttaa myönteiset ominaisuutensa ja tuo esille heikkouksiaan.

Uhri
Avuton ja toivoton. Sanoo, että ei edisty mitenkään, vaivat ovat parantumattomia, eikä mahdollisuuksia ole. Kertoo, että on jäänyt osattomaksi, puutteellinen ja arvoton. Näkee ylittämätttömiä esteitä. Uskoo, että mikään ei koskaan tule muuttumaan.

Täydellisyyden tavoittelija
Kriitikon serkku. Patistaa ja painostaa itseään parempiin suorituksiiin. Kertoo, että ponnistelut eivät riitä ja pitäisi tehdä enemmän, pitäisi onnistua pitämään kaikki hallinnassa, olla aina pätevä, miellyttävä...Pitäisi olla paras, virheet ja takapakki ei onnistu. Ei piittaa elimistön varoitusmerkeistä.

Nämä tyypit saattavat tulla esille erityisesti tilanteissa, joissa olet ahdistunut, vaikean tehtävän tai pelottavan tilanteen edessä, kun olet tehnyt virheen, kun olet lannistunut, vihainen itsellesi tai muille tai kun tunnet syyllisyyttä, olet pahoillasi tai nolona.

Tyypit saattavat löytyä joskus lähempää kuin huomaammekaan tai tiedostammekaan: Omasta sisäisestä puheesta, ajatusten virrasta. Kuluttavan sisäisen puheen tyypit ajavat usein ilmestyessään erilaisiin tilanteisiin.

Uhri huokaisee: "En pysty" ja pahentaa samalla masentunutta mielialaa. Kriitikko sättii: "Olen pettynyt sinuun." ja heikentää samalla itsetuntoa. Täydellisyyden tavoittelija piiskaa: "Minun pitäisi/täytyy/on pakko." ja ajaa krooniseen stressiin. Huolestuja kysyy: "Entä jos pahin tapahtuu?" ja pahentaa ahdistuneisuutta.

Olisimme aika kurjia ystäviä, jos toteasimme heille kiireen, surun, hädän ja epäonnistumisen keskellä: "Et pysty, olen todella pettynyt sinuun, sinun on pakko korjata tuo ja mitäs jos mokaat vieläkin pahemmin." Mutta ehkä olet ollut tilanteessa, jossa olet puhutellut itseäsi näin?

Tärkeää on pysähtyä ja huomata, kun tällainen sisäinen puhe valtaa mielen. Jos pelkkä pysähtyminen ja huomaaminen ei auta, voi kysyä itseltään:
-Mikä tästä on todisteena?
-Onko tämä aina totta?
-Mitkä ovat mahdollisuudet, että tämä tapahtuisi?
-Mikä on pahinta mitä voisi sattua? Mikä siinä on niin pahaa? Mitä tekisin, jos pahin tapahtuisi?
-Tarkastelenko koko kuvaa?
-Olenko puolueeton?

Voisit heittää takaisin: "Entä sitten? Kyllä minä selviän. Kelpaan tällaisena. Voin mennä askel kerrallaan ja voin muuttua. Virheitä sattuu."

Lähde:
Edmund J. Bourne (2000): Vapaaksi ahdistuksesta. Työkirja paniikista ja peloista kärsiville.

torstai 12. syyskuuta 2013

Rentouttavia opintoja

Oli aika, jolloin opiskelu oli päätyöni. Gradun valmistumisen jälkeen minulla oli parin vuoden infoähky, joka helpotti hiljalleen lukemattoman ajan jälkeen. Rupesin lukemaan taas -lähinnä ilman suoritusmerkintää- kaikenlaista hyvinvointiin liittyvää asiallista kirjallisuutta.

Kesällä päätin, että aika oli jälleen kypsä lukea ja kuunnella suoritusmerkinnän kanssa, kun bongasin Turun yliopiston järjestämät Stressilääketieteen -opinnot. Olen odottanut opintoja kesästä asti. Ensimmäisen verkkoluennon aika koitti toissa päivänä. Olin hankkinut verkkotunnukset hyvissä ajoin edellisellä viikolla, tutustunut ohjeisiin ja harjoitellut kirjautumista. Kävin varaamassa ja lainaamassa kurssin kirjallisuutta kirjastosta hyvissä ajoin. Valmistauduin virittelemään istuntoa samana päivänä varmuuden vuoksi 45 minuuttia ennen luennon alkua (ja olin lähtenyt töistä hiukan aiottua aiemmin). Ja niinhän siinä sitten kävi, että Adobe Connect -pro yhteys jäi muodostumatta senkin jälkeen, kun olin lukenut englanniksi kaikenlaista trouble shoot-asiaa, kokeillut sitä ja tätä ja tuota valintaa ja asetusta, ottanut yhteyttä virka-aikansa päättäneisiin help-deskiläisiin (sekä kurssin järjestäjiin) ja tuijottellut lohduttomana yhteyksien valintoja. Ja harmittiko? KYLLÄ, TODELLAKIN!

Luento oli mennyt jo reilusti yli puolen välin, kun sain kaverini läppärin kautta yhteyden muutamassa sekunnissa. Imin tietoa kuin sieni -pettyneenä ja täysin kaikista kelkoista pudonneena, epämääräisiä lauseita paperille riipustaen- ne viimeiset minuutit, jotka live-luennosta oli jäljellä.

Ja kyseessähän oli siis todellakin stressilääketieteen luennot. Käytännön pila kurssin järjestäjiltä? Ei sentään, mutta ajatus alkoi huvittaa. Päätin ottaa myös vähän mindfulnessia ja etäisyyttä tilanteeseen. Tarkkailin miltä ja missä kohtaa kehossa kiukku tuntui, kuuntelin hengitystäni. Ei ollut helppoa, kun harmitti niin kovasti, mutta yritin silti. Muistelin Williams&Penmanin "Löydä rauha kiireen keskellä" -kirjan viisauksia:
"On ihan ok, että tunnen näin...minun ei tarvitse pitää silti tästä...voin tutkailla tuntemuksiani ja antaa niiden olla sellaisia kuin ne ovat, sillä ne joka tapauksessa jo ovat....ajatukset/tunteet tulevat ja menevät, ne eivät ole minä". Ei ollut kovin helppoa vieläkään.

Yritin myös pistää asiaa mittasuhteisiin: kukaan ei ollut sentään kuollut tai loukkaantunut, se oli vain yksi luento 10n luennon sarjasta. Silti harmitti. Ajattelin myös, että saisin helpolla oman ja lasteni illan pilalle pitämällä kiinni harmituksestani. Niinpä. Rupesin puuhaamaan muita asioita (kotitöitä) pieni, ärsyttävä ketutus rinnallani, kunnes ketutus ymmärsi häipyä.


Oli aika jolloin opiskelu oli päätyöni. Nyt se on harvinaista ja kallista herkkua. Tänään yhteyden muodostaminen alkuperäiseltä koneelta sujui kuin vettä vaan. Luento löytyi tallennetussa muodossa muistiinpanoineen moodlesta ja olen saanut hidastella Psykiatrian professori/Ylilääkäri Jyrki Korkeilan puhetta mieleni ja käsityskykyni mukaan. Ja samalla ihaillut sitä millaista tietoa, viisautta ja fiksuja ihmisiä maailmasta löytyy tähänkin asiaan liittyen. Lapsetkin olivat jo menneet nukkumaan, eivätkä keskeytelleet keskittymistäni. Kannattiko pitää kiinni kiukusta ja taistella sitä vastaan?

Ps. Lisää tunteiden hyväksynnästä voit lukea täältä.


tiistai 16. huhtikuuta 2013

Epämiellyttävien tunteiden ja ajatusten hyväksyminen

Omien stressaavien, automaattisten ajattelutapojen tiedostaminen on yksi reitti stressinhallintaan. Mutta miten noihin stressaaviin ajattelutapoihin tulisi suhtautua?

Alta löytyy animaation muodossa havainnollistettuna erilaisia tapoja, joilla voimme suhtautua epämiellyttäviin tunteisiin ja ajatuksiin. (Animaatiossa nuo tunteet/ajatukset on visualisoitu todellakin epämiellyttäviksi). Tarina perustuu hyväksymis- ja omistautumisterapioiden bussi-metaforaan. Tässä bussi on vaihtunut lentokoneeseen. Kieli on jälleen englanti (tällä kertaa australian aksentilla :)), sillä suomeksi vastaavanlaista ei ole tullut vastaan.

Lisää aiheeseen ja tarinaan voit tutustua mm. Russ Harrisin Onnellisuusansa tai Arto Pietikäisen Joustava mieli -kirjojen kautta.

Kamppailu sisäisten kaapparreiden kanssa:

Kaikilla on nousuja ja laskuja. Hienoja päiviä ja vähemmän hienoja...

Mindi oli pilotti, jolla oli kone täynnä matkustajia: ajatuksia, tunteita, tarpeita, tuntemuksia. Ne yrittivät kertoa mitä tehdä ja minne mennä. Jotkut ajatukset olivat pelottavia (kukaan ei pidä minusta, en ole tarpeeksi hyvä). Tunteita: ahdistus, ärsyyntyminen, epätoivo, nolostuminen. Mindi ei halunnut muuta, kuin olla lojaali ystävä, kokea seikkailuja ja juhlia elämää. Tämä oli kuin suunta itään. Se antoi hänelle elinvoimaisen tunteen.

Joskus ei-niin-mukavat matkustajat tulivat koneen ohjaamoon ja uhkailivat häntä, kun hän pyrki haluamaansa suuntaan. Ne sanoivat, ettei hän ollut riittävän hyvä kokeakseen seikkailuja tai ollakseen ystävä. Pelko ilmestyi vähän väliä, samoin nolostuminen ja häpeä. 

Mindi ei halunnut näitä tyyppejä lähelleen. Ne estivät häntä suuntaamasta itään. Niinpä hän laskeutui ja päätti hankkiutua matkustajista eroon.Hänen kamppailu-katkaisin oli päällä.

Hän yritti sanoa hyvin kovalla äänellä ja vakuuttavalla äänellä."Hiljaa! Menkää pois!" Ne eivät vaienneet, eivätkä menneet. Mitä enemmän hän taisteli, sitä isommaksi ne kasvoivat ja inhottavimmiksi. Lisää matkustajia tuli sisään.

Mindi teki sopimuksen epätoivon kanssa: jos menette paikoillenne, käännän suunnan sinne minne haluatte. Hän kääntyili minne tahansa, jotta matkustajat olisivat pysyneet hiljaa. Sitten Mindi huomasi, että hän taisteli koko ajan. Hän laskeutui vähän väliä tai kääntyili eri suuntiin. Matkustajat olivat ottaneet hänen koneensa ohjauksen. Hänen elämänsä oli kaapattu.

Sitten Mindi sai kutsun lennonjohtokeskuksesta: "Toimi nyt Mindi! Sinä voit ohjata lentokonettasi, ei matkustajat. Tunteet eivät voi ottaa ohjausta käsiinsä, ellet anna niiden ottaa. Ajatukset eivät voi koskettaa sinua, ne eivät ole edes 3D."

Nyt Mindi tiesi, että matkustajilla ei ollut valtaa. Hän päätti päästää irti kamppailusta ja suunnata itään. Aluksi hän koki olonsa epämiellytäväksi, mutta Mindi otti etäisyyttä näihin epämiellyttäviin matkustajiin, piti kamppailu-kytkimensä kytkettynä kiinni ja suuntasi rohkeasti kohti itää.

Nyt Mindi saattoi lentää ystäviensä kanssa uusiin seikkailuihin. Hän huomasi auringon paistavan ja kätensä ohjaimissa. Hän huomasi paremmin myös rohkaisevat matkustajat, jotka olivat olleet mukana koko ajan.

Elämä oli nyt rikasta, täyttä ja merkityksellistä.