Viime viikolla käynnistyi Tampereen seudun työväenopistossa jälleen uusi Kesytä stressi (KS) -kurssi. Sädehtivän kauniin pakkaspäivän iltana 19 kurssilaista oli valmiina aloittamaan stressinhallinnan taitojensa kartoittamisen ja kohentamisen.
 |
| (c) Marita Räsänen |
Pohdimme mm. sitä, mikä tekee kurssista onnistuneen. Samalla tuli esille se, millaisia odotuksia kurssilaisilla on tulevista 6:sta kokoontumiskerrasta.
Mietin kotiin tullessani, että voinkohan ylipäätään toteuttaa
kaikkien kurssilaisten
kaikkia odotuksia?
Julkilausutut odotukset/toiveet eivät kuulostaneet sellaisenaan kohtuuttomilta.
Ainakin osaan niistä uskon vastaavani kurssin kuluessa.
Näitä odotetaan:
-vuorovaikutuksellisuutta ja keskustelua (
jonkun mielestä se
jo toteutui),
-tulostettuja luentomateriaaleja
(
tehty ainakin ensimäisellä kerralla),
-opiskelijan reviirin kunnioittamista (
en
mielestäni ahdistellut fyysisesti ketään),
-riittävästi aikaa tehtäville (
hiukan aikataulua enemmänkin ->kotitehtäviä),
-teorian ja käytännön sopivaa vuorottelua (
tämä on johtotähteni opetuksessa),
-keskustelua stressioireista (
nyt ja jatkossa)
-selkeää puhetta (
luulen niin)
-monipuolisia menetelmiä (
nyt ja jatkossa: keskustelua, lyhyitä tietopläjäyksiä, mindfulness/rentoutusharjoituksia, testejä, toiminnallisuutta)
-käytännön kikkoja (
niitä on tulossa lisää)
-kurssi sisältää sen minkä lupaa
(edellisten KS-kurssien perusteella kyllä)
Osa odotuksista jäi kuitenkin mietityttämään.
-ajantasainen, ajan hermolla oleva tieto/uudet tutkimustulokset (
onko tieto varmasti riittävän uutta ja onko tällä kurssilla edes oleellista tietää esimerkiksi uusimmat solutason tutkimukset?)
-tunnelma, luottamuksellisuus ja avoin ilmapiiri (
käsissäni on isoin KS-ryhmä koskaan, miten se onnistuu tällä kertaa?)
-kurssista jää jotain pysyvää, kurssin jälkeen jää jotain
mieleen/käytäntöön (
miten paljon voin loppujen lopuksi vaikuttaa tähän?)
-inspiroivuus (
miten ihmeessä tällaista voi toteuttaa olematta varustettu Samuli Edelmannin karismalla tai Esa Saarisen älyllä?)
En ole stressistä väitellyt tutkijatohtori, mindfulness-koulutukseni on vielä
kesken, elämänkoululaisenakaan en ole saanut vielä päästötodistusta. Silti ajattelen, että minulla ja kurssilla on annettavaa, paljonkin.
Toivon, että voin täyttää kurssilaisten odotuksia
riittävän hyvin. Täydellisyyttä en tavoittele. Olen tehnyt taustatyötä, ottanut asioista selvää ja kehittänyt ohjaamisen ja opettamisen taitojani vuosien mittaan. Olen sosiaalipsykogi ja Pilates-ohjaaja. Stressilääketieteestä olen menossa tenttiin. KS-kurssi on 5. lajissaan. Olen valmis kehittymään ja kehittämään kurssia mahdollisuuksieni rajoissa. Olen sinut myös sen kanssa, että opiskelijallakin on mahdollisuus valita ja keskeyttää, mikäli odotukset ja todellisuus eivät kohtaa.
Onnistuneen kurssin muodostumiseen vaikuttaa luonnollisesti
ohjaaja/opettaja/luennoitsija, hänen kykynsä ja vaivannäkönsä, mutta
myös ryhmä ja sen ilmapiiri. Pienessä alle 10 henkilön ryhmässä luottamuksellisuus ja osallisuus syntyvät helpommin. Isommassa tasapuolinen ja aktiivinen osallistuminen vaatii osallistujilta hiukan enemmän rohkeutta, opettajalta pienryhmien muodostamista luovasti ja muita pedagogisia kikkoja.
Ajattelen, että suurimmat oivallukset kurssillani
eivät tule uusimmasta tiedosta. Enemmänkin ikivanhasta tiedosta ja sellaisesta tiedosta, joka
löytyy kunkin opiskelijan omasta kehosta, mielestä, tunteista ja käyttäytymisestä. Kurssi voi olla tässä prosessissa jonkinlaisena tukena ja oppaana. Suurin työ sisäiselle tiedolle
herkistymisessä ja tutustumisessa on tehtävä kuitenkin luokkahuoneen ulkopuolella: yksin, läheisten kanssa tai/ja jos tehtävä tuntuu ylitsepääsemättömältä -ammattiauttajan avulla. Se tieto löytyessään jää mieleen ja on suhteellisen pysyvää.
Opettajana minulla on omat odotukseni. Olen toiveikas tulevan ryhmän suhteen. Lupaavasti aktiivista osallistumista, kysymyksiä, kommentteja, kokemusten jakamista, uteliasta mieltä, aitoa kiinnostusta aiheeseen, oivalluksia, näkökulmia, viisautta, huumorintajua, erilaisia persoonia...tästä on hyvä jatkaa. Olen...(millä sanalla sitä kutsuisi?)...hmhh...inspiroitunut. :)
