Kesytys alkoi

Syksyn 2013 Kesytä stressi -kurssi alkoi viime tiistaina.

Pääosassa ensimäisellä kerralla oli ryhmäytymisen lisäksi stressin määrittelyä: mitä se on, mitä kehossa tapahtuu, miksi, miten stressi ilmenee, voiko stressistä olla jotain hyötyä jne...Hiukan puhuimme myös rentoutumisesta, teimme pari testiä/tehtävää ja palleahengitysharjoituksen.

Vaikka tämä on jo 4. kerta saman aiheen ja osittain sisällönkin parissa, niin osallistujat ovat uudet ja ainutlaatuiset. Jokaisella opiskelijalla on aina oma tapansa pureskella aihetta, katsoa eri näkökulmasta ja mm. se tekee opettajan työstä mielenkiintoista. Isossa ryhmässä en päässyt aikaisempien vuosien tapaan kuulemaan (ainakaan vielä) kaikkien kurssilaisten ajatuksia aiheesta. Ajatuksia jaettiin kyllä pienryhmissä.

Tiistain jälkeen jäin miettimään muutamaa asiaa. Yksi kurssilainen kysyi yksilöiden välisistä eroista stressaamisherkkyydessä. Yksilöllisiä eroja stressaamisessa todellakin on, mutta mitkä ovat geneettisiä ja fysiologisia? Mikä osuus on persoonallisuudella ja sillä miten suhtautuu omiin reaktioihinsa? Tämä jäi kiinnostamaan itseänikin ja aion ottaa sopivassa välissä tästä vielä enemmän selvää.

Jäin miettimään myös sitä, miksi rentoutumista on niin vaikea arvostaa? "Siinä kun ei saa mitään konkreettista aikaan."


Kotitehtäväksi annoin stressaavan tilanteen kirjaamisen (sillä ehdolla, ettei tehtävästä ota itselleen stressiä). Tarkoituksena on ikään kuin pysäyttää arkisessa vauhdissa nopeasti ohikiitävät ja unohtuvat tilanteet paperille, jotta niitä voi tutkia rauhassa.

Visioimme myös ihanteellista stressivapaata päivää pareittain. Minä pääsin tänään lähelle ihanteellista stressivapaata päivää. Tarjosin itselleni pienen rentouttavan retken vapaapäivän kunniaksi. Tein eväsleivät valmiiksi edellisenä iltana ja lähdin pienelle junamatkalle kohti ihmeellistä ihmiskehoa, Body Worlds -näyttelyyn Heurekaan. Todellakin tutustumisen arvoinen näyttely! Stressi-viittauksia löytyi myös tästä näyttelystä sydänterveyteen liittyen. Ehkä kohtalokkaimmat seuraukset stressihormoneilla on sydämelle särkyneen sydämen -oireyhtymässä. Puolison tai muun läheisen ihmisen menettäminen voi aiheuttaa sydäninfarktin oireet. Näyttely herätti voimakkaitakin tunteita ja pääsin irtautumaan hetkeksi arkisista ympyröistä, uppoutumaan itseäni kiinnostaviin asioihin.

Ihmiskeho- ja mieli ei lakkaa hämmästyttämästä tähänkään ikään mennessä. Tiesitkö, että sinunkin nyrkin kokoinen pumppusi rinnassasi pumppaa vuorokauden aikana 7000 litraa verta? Ja että kehosi suonet peräkkäin laitettuna yltäisivät kaksi kertaa maapallon ympäri? Pitäkäämme tuosta upeasta koneistosta ja sen ohjausyksiköstä (mielestä) huolta!

Rentouttavia opintoja

Oli aika, jolloin opiskelu oli päätyöni. Gradun valmistumisen jälkeen minulla oli parin vuoden infoähky, joka helpotti hiljalleen lukemattoman ajan jälkeen. Rupesin lukemaan taas -lähinnä ilman suoritusmerkintää- kaikenlaista hyvinvointiin liittyvää asiallista kirjallisuutta.

Kesällä päätin, että aika oli jälleen kypsä lukea ja kuunnella suoritusmerkinnän kanssa, kun bongasin Turun yliopiston järjestämät Stressilääketieteen -opinnot. Olen odottanut opintoja kesästä asti. Ensimmäisen verkkoluennon aika koitti toissa päivänä. Olin hankkinut verkkotunnukset hyvissä ajoin edellisellä viikolla, tutustunut ohjeisiin ja harjoitellut kirjautumista. Kävin varaamassa ja lainaamassa kurssin kirjallisuutta kirjastosta hyvissä ajoin. Valmistauduin virittelemään istuntoa samana päivänä varmuuden vuoksi 45 minuuttia ennen luennon alkua (ja olin lähtenyt töistä hiukan aiottua aiemmin). Ja niinhän siinä sitten kävi, että Adobe Connect -pro yhteys jäi muodostumatta senkin jälkeen, kun olin lukenut englanniksi kaikenlaista trouble shoot-asiaa, kokeillut sitä ja tätä ja tuota valintaa ja asetusta, ottanut yhteyttä virka-aikansa päättäneisiin help-deskiläisiin (sekä kurssin järjestäjiin) ja tuijottellut lohduttomana yhteyksien valintoja. Ja harmittiko? KYLLÄ, TODELLAKIN!

Luento oli mennyt jo reilusti yli puolen välin, kun sain kaverini läppärin kautta yhteyden muutamassa sekunnissa. Imin tietoa kuin sieni -pettyneenä ja täysin kaikista kelkoista pudonneena, epämääräisiä lauseita paperille riipustaen- ne viimeiset minuutit, jotka live-luennosta oli jäljellä.

Ja kyseessähän oli siis todellakin stressilääketieteen luennot. Käytännön pila kurssin järjestäjiltä? Ei sentään, mutta ajatus alkoi huvittaa. Päätin ottaa myös vähän mindfulnessia ja etäisyyttä tilanteeseen. Tarkkailin miltä ja missä kohtaa kehossa kiukku tuntui, kuuntelin hengitystäni. Ei ollut helppoa, kun harmitti niin kovasti, mutta yritin silti. Muistelin Williams&Penmanin "Löydä rauha kiireen keskellä" -kirjan viisauksia:
"On ihan ok, että tunnen näin...minun ei tarvitse pitää silti tästä...voin tutkailla tuntemuksiani ja antaa niiden olla sellaisia kuin ne ovat, sillä ne joka tapauksessa jo ovat....ajatukset/tunteet tulevat ja menevät, ne eivät ole minä". Ei ollut kovin helppoa vieläkään.

Yritin myös pistää asiaa mittasuhteisiin: kukaan ei ollut sentään kuollut tai loukkaantunut, se oli vain yksi luento 10n luennon sarjasta. Silti harmitti. Ajattelin myös, että saisin helpolla oman ja lasteni illan pilalle pitämällä kiinni harmituksestani. Niinpä. Rupesin puuhaamaan muita asioita (kotitöitä) pieni, ärsyttävä ketutus rinnallani, kunnes ketutus ymmärsi häipyä.


Oli aika jolloin opiskelu oli päätyöni. Nyt se on harvinaista ja kallista herkkua. Tänään yhteyden muodostaminen alkuperäiseltä koneelta sujui kuin vettä vaan. Luento löytyi tallennetussa muodossa muistiinpanoineen moodlesta ja olen saanut hidastella Psykiatrian professori/Ylilääkäri Jyrki Korkeilan puhetta mieleni ja käsityskykyni mukaan. Ja samalla ihaillut sitä millaista tietoa, viisautta ja fiksuja ihmisiä maailmasta löytyy tähänkin asiaan liittyen. Lapsetkin olivat jo menneet nukkumaan, eivätkä keskeytelleet keskittymistäni. Kannattiko pitää kiinni kiukusta ja taistella sitä vastaan?

Ps. Lisää tunteiden hyväksynnästä voit lukea täältä.