Ja mä kelaan, että kaikki taitaa olla kohdallaan

Mindfulnessin ansiosta olen huomannut paremmin pieniä onnen hetkiä, jotka ovat saattaneet aiemmin kiitää ohitseni kuin pendolino parhaimmassa vauhdissaan. Nykyisin minulla on treenatummat tietoisuustaidot (!), joilla osaan hidastaa kokemukseni noihin onnenhetkiin.Tietoisuustaidot ovat vähän niinkuin oivalluksen lamppu, joka syttyy kuin sarjakuvissa konsanaan ja näyttää selkeämmin: Ahaa! Siis nyt, just nyt, tämä on semmoinen hetki, jolloin kaikki on just niin kuin on, hyvin. Poika treenaa mäen alla uusien joukkuetovereidensa kanssa hikisenä, innostuneena ja toteuttaa samalla toivettaan. Ilma on niin lämmin, ettei tarvitse käyttää enää takkia. Vapaailta. Olen tehnyt sen, minkä olen voinut. Ja onni tuntuu pehmeytenä ja lämpönä vatsassa, rintakehässä.

Toinen sellainen ihana, pieni hetki oli tänä aamuna hieronnasta kotiin palatessa, kun näin västäräkin keikuttelemassa pyrstöään kevään kunniaksi. Enää vähäsen! Tervetuloa kesä!

Ja vielä sekin kun tallustelimme nuoremman poikani kanssa bussipysäkin ohi lempeässä, puolivaloisassa kevätillassa. Pysäkin seinällä oli kopiokuva pehmolelusta ja teksti: Tunnetko tämän? Kaipaa omistajaansa. Löytyi 8.5 tältä pysäkiltä ja yhteystiedot. Maailmassa on edelleen hyvää, huomaavaisuutta ja hyviä tekoja, jotka eivät ylitä uutiskynnystä, yllä lööppeihin, eikä etusivuotsikoiksi kaikkien dramaattisten, raadollisten, isojen ja äänekkäiden tapahtumien rinnalla.

Alla vielä hienosti sanoiksi ja musiikiksi puettuna Anssi Kelalta juuri yksi sellainen pysähtynyt onnen hetki. Anssi Kela: Nummela (2001):

"---Koiran kanssa joskus myöhään, harjulle me kiivetään
Ja sieltä käsin katsellaan, nukkuvaa Nummelaa.
Ja mä kelaan, että kaikki taitaa olla kohdallaan.
Mä taidan kuulua tänne...


Mun täytyy kävellä näin
Mun täytyy kävellä näin
Kun jotain herää sisälläin..."